Nainen, 28

Hetero Suomi

Päädyin hakemaan e-pillereitä koska olin kuullut terkkarilta, että ne auttavat voimakkaihin kuukautiskipuihin. Omat kuukautiseni olivat todella kivuliaita, kärsin voimakkaasta pahoinvoinnista ja pyörtyilin. Lopulta rohkaistuin hakemaan apua terveyskeskuksesta. Terveyskeskuksen hoitaja tiedusteli ensimmäisenä seurustelinko ja kun vastasin, että en hän tokaisi ”Yleensä e-pillereitä haetaan vasta sitten kun seurustellaan.” Muistan kuinka tuo tokaisu hämmensi ja ihmettelin sitä kovasti, sillä se tuntui syyttävältä. Sain kuitenkin pillerit käyttöön ja hyvät ohjeet sitä varten, etteivät kyseiset pillerit sopisikaan minulle. Tästä alkoi pitkä prosessi, jonka myötä kokeilin useampaa eri pillerimerkkiä. Lopulta päädyin hormoonikierukkaan, joka oli itselleni sopivin vaihtoehto, sillä se auttoi kipuihin eikä aiheuttanut häiritseviä sivuoireita. Sopivan ehkäisyvälineen löytämiseen voi mennä aikaa ja prosessi saattaa siksi tuntua todella turhauttavalta. Suosittelen rohkeasti kääntymään terkkarin puoleen jos ehkäisyasiat herättävät kysymyksiä.

Valitse reaktiosi
  • 👍 (2)
  • ❤️ (0)
  • 😧 (1)
  • 🍆 (0)