Nainen, 25

Hetero Suomi

Hain e-pillerit (yhdistelmäpilleri) ensimmäisen kerran 16-vuotiaana järkyttäviin kuukautiskipuihin, joihin ei mikään särkylääkemäärä auttanut. Pillereiden haittavaikutuksista ei kerrottu mitään. Ensimmäisen vuoden aikana kärsin näkö ja aistiharhoista, pelkäsin tulleeni hulluksi, jatkuvia rajuja mielialamuutoksia, itkuisuutta, saadessani migreenikohtauksen työharjoittelussa (ensimmäisen ja ainoan) vei yksi työkavereista minut terveyskeskukseen. Lääkäri kyseli kaikkea terveyshistoriasta, ja silloin uskalsin ensimmäistä kertaa mainita näkö ja aistiharhoista, yhdistettynä migreenikohraukseen lääkäri päätteli etteivät pillerit sopineet minulle ja ensimmäistä kertaa kerrottiin mahdollisista haittavaikutuksista. Lopetin yhdistelmäpillereiden käytön ja vaihdoin minipillereihin, kaikki oireet hävisivät. Söin pillereitä useamman vuoden, ja parisuhteen alkaessa 19 vuotiaana, osallistui mieheni kustanteisiin, pillerit maksettiin puoliksi ilman että asiasta sen enempää edes keskusteltiin, molemmille oli itsestäänselvää että ehkäisy kuuluu molemmille. Sittemmin vaihdoin kierukkaan joka myös maksettiin kumppanin kanssa puoliksi, kierukan asennus oli järkyttävän tuskallista. Ennen asennusta kerrottiin vain että tuntuu pieni nipistys ja kohtu saattaa jonkin aikaa supistella ja aiheuttaa kuukautiskivun tyyppistä kipua. Ilmeisesti enemmistölle kierukan asentaminen on suht kivutonta, itse en ikävä kyllä siihen porukkaan kuulunut, mielestäni tulisi myös varoittaa että joillekin ne kivut voivat olla hyvinkin voimakkaita, aiheuttaa pyörtymistä ja rajua pahoinvointia. Onneksi edes lääkäri ja hoitaja ottivat kivun todesta ja tekivät parhaansa tehdäkseen oloni mukavaksi ja helpottaakseen hommaa, naisena kun kipujen vähättely on turhankin yleistä. Nyt olen ollut tyytyväinen kierukkaan, ei kipuja, ei kuukautisia, ei mielialavaihteluja. Toistamiseen en kuitenkaan aio asennuskipua läpikäydä, eli kun tästä teho loppuu aion vaihtaa takaisin minipillereihin.

Valitse reaktiosi
  • 👍 (0)
  • ❤️ (2)
  • 😧 (4)
  • 🍆 (0)